Jambi (Provinsi Jambi)
Jambin pääkaupunki on myös nimeltään Jambi. Provinssissa on yhteensä noin 2 879 900 asukasta (vuonna 2010) ja se on pinta-alaltaan 50 058 neliökilometriä. Noin 98 % asukkaista on muslimeita ja suurin etninen ryhmä on malaijit.
Historiansa aikana Jambin alue on kuulunut 600-1300 luvuilla kukoistaneeseen Srivijayan kuningaskuntaan. Srivijayan imperiumin taantuessa Jambin alue irtautui sen otteesta ja alueelle muodostui Jambin sulttaanikunta. 1600-luvulle alueelle tulivat hollantilaiset, jotka liittivät Jambin sulttaanikunnan alueen Kaakkois-Aasian siirtomaihinsa.
Malaijit muodostavat suurimman osan Jambin väestöstä. Suurimmat vähemmistökansallisuudet ovat Jaavalaiset ja Kerinciläiset.
Kartta - Jambi (Provinsi Jambi)
Kartta
Maa (alue) - Indonesia
Indonesian lippu |
Indonesian saaristo on ollut kaupalle merkittävä alue ainakin 600-luvulta lähtien, jolloin Srivijaya-kuningaskunta muodosti kauppayhteyksiä Kiinaan ja Intiaan. Indonesian historiaan ovat vaikuttaneet sen luonnonrikkauksia havitelleet suurvallat. Intian vaikutuksesta hindulaiset ja buddhalaiset kuningaskunnat kukoistivat alueella ajanlaskun alusta lähtien. Muslimikauppiaat toivat Indonesiaan islamin, ja eurooppalaiset suurvallat taistelivat löytöretkikaudella keskenään saadakseen monopolin Maustesaarten eli Molukkien kauppaan. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945, 350 vuotta kestäneen Alankomaiden siirtomaavallan päätyttyä, Indonesia sai itsenäisyyden. Sen jälkeen maan historia on ollut myrskyisä, sillä vaikeuksia ovat tuoneet luonnonkatastrofit, korruptio, separatismi, demokratisoitumisen kompastelu ja nopeat talousmuutokset. Tasavalta perustettiin 1950; ensimmäinen presidentti oli Sukarno.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
IDR | Indonesian rupia (Indonesian rupiah) | Rp | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
EN | Englannin kieli (English language) |
NL | Hollannin kieli (Dutch language) |
ID | Indonesian kieli (Indonesian language) |
JV | Jaavan kieli (Javanese language) |